Isäntä Meidän -TV esittää

Tiehen Piirretty Viiva 09 - IM tien päällä, levynjulkaisukeikka
Tiehen Piirretty Viiva 09 - IM tien päällä, Harjavalta, Helsinki, Kalajoki
Tiehen Piirretty Viiva 09 - IM tien päällä, Kemi, Vihanti, Nummirock
Tiehen Piirretty Viiva 09 - IM tien päällä, Pietarsaari, Kälviä, Kokkola

Promoa ja treeniä

Isäntä Meidän ja piipahduksia radioissa 15.4.2009 julkaistun Vereen Piirretty Viiva -debyytin tiimoilta. Samaan syssyyn parit vetäisyt treenikämpältä levynjulkaisun kynnykseltä.

Siinä se on - kolme vuotta ja hirveä loppukiri!

Voisi luulla, että kun levyä hiotaan kolme vuotta, ei viimeisen deadlinen kanssa tule kiire.

Kaikkea muuta…

Isäntä Meidän –debyytin viimeiset äänitykset tehtiin masterointia edeltävänä iltana. Samassa rytäkässä viimeisteltiin vielä kolmen biisin miksaukset. Kiirettä piti!

Mutta mennäänpäs ajassa taaksepäin, tammikuun lopulle, jolloin levyn kolmen tuoreimman biisin pohjaraidat ja laulut luikautettiin talteen.

Edelin promoottori Tempo Suvannolta tuli samaan aikaan toive, että IM-debyytin matsku kansineen olisi levy-yhtiöllä helmikuun 15. päivään mennessä. Onneksi Chartmakers-masterointipajan Svante Forsbäckiltä löytyi venymiskykyä: masterointi saatiin buukattua päivämäärälle 13. helmikuuta. Meille jäi siis reilu viikko aikaa koskettimiin, sooloihin, taustalauluihin ja miksaukseen. Siinä sivussa piti miettiä levyn biisijärjestystä ja levykokonaisuutta.

Lisätyötä teetti kinkkinen käännösbiisivalintamme. Huomasin alkuperäisversiota kuunnellessani, että olin laulanut jokaisessa säkeistössä pari kohtaa alkuperäistä suoremmin. Parin nuotin takia oli siis palattava nöyränä laulukoppiin. Kymmenen sanan korjaus hoitui onneksi reilussa vartissa.

Perjantaista masterointia edeltävänä sunnuntaina päästiin komeasti taustalaulujen kimppuun. Kokkolan Kirka eli Sami ”Heiska” Heinonen kesytti tuttuun tapaansa kolmen biisin sarkansa parissa tunnissa. Stemmojen lisäksi Heiska naulasi muutamaan kohtaan makeat kuorot.

Heiskan rapeasta raspista on tullut osa IM-soundia!

Heiska IM-kuva-arkistoista repäistynä...

Jukka Hännisen oli määrä päästä koskettelemaan Studio57:n hammondeja maanantaina. Kuumetauti kesytti kuitenkin rockin ikiliikkujan, minkä vuoksi hammondin helvetillisen lämmintä jyrinää päästiin kuulemaan vasta keskiviikkona.

Jukka tarjoili tapansa mukaisesti sellaista helmitavaraa, että äänipöydän takana pystyi vain hymyilemään. Ja kun kitaristi Timo Kauppinen juoksutti perkektionistiseen tyyliinsä loput soolonsa purkkiin, pääsi basisti ja ääniguru Pasi Kauppinen viimein miksauksen kimppuun.

Jukka Hänninen IM-kuva-arkistojen kätköistä...

Kiireisen loppuviikon pitkät päivät huipentuivat torstai-iltaan, kun yhteen biisiin päätettiin lisätä vielä eteerisen kaukainen kuoro intron mausteeksi.

Kolmen uusimman biisin miksaus saatiin kunniakkaaseen päätökseensä hieman puolenyön jälkeen. Ja kun henkilöautomme oli starttaava kohti Helsinkiä ja levyn masterointia jo seuraavana aamuna kello viisi, oli yöunet kuitattava parin tunnin makoilulla…

Kohti masterointia. Kokkola 13. helmikuuta 2009, kello 05:00.

Perjantaisen Kokkola-Helsinki-etappimme ensimmäinen pysäys pidettiin perinteiseen tapaan Jalasjärven ABC:llä. Parin euron aamupuuro pisti potkua päivään!

Helsingin Töölöön ehdimme juuri sovitusti eli kello kahdeksitoista. Oli aika päästää Svante Forsbäck hommiin.

Istuimme selailemaan Rumba-lehtiä sellaisella asenteella, että biisijärjestykseen ei enää tarvitsisi puuttua. Olimmehan painineet sen parissa lähes koko automatkan. Olimme väärässä: kolmen vuoden levytys huipentui masteroinnin loppumetrien kuumeiseen aivoriiheen, kun levyn varmana pidetty lopetusraita päätettiinkin hyllyttää koko levyltä. Syynä oli yksinkertaisesti se, että mahtavan puoliballadin nykyinen toteutus ei tyydyttänyt. Kokonaan kappaletta ei kuitenkaan hyllytetty: rautainen raita pistetään talteen seuraavalle levylle.

Yhden kappaleen tsippaaminen antoi toiselle mahdollisuuden, sillä olimme päättäneet, että levystä tehdään kahdentoista biisin tasapainoinen kokonaisuus. Niinpä albumille nostettiin jokerikorttina helvetin hyvin ja värikkäästi rullaavaa vauhtipala, joka toi mukanaan pirteää rullaavuutta.

Hillitöntä vääntöä loppumetreillä...

Chartmakersin välipala-antia ja koira Espanjasta...

Pitkän masterointipäivän loppukiteytymää oli aika analysoida illalla majapaikassamme, Itä-Helsingin Puotilassa. Paketti rokkasi läppärinkin kaiuttimista sellaisella forcella, että korkkasimme pari parit oluet kolmen vuoden työn kunniaksi!

Painelimme hyvillä mielin nukkumaan ennen lauantaiaamun kotimatkaa. Valitettavasti kitaristi Timo Kauppinen valitsi patjakseen legendaarisen, puhallettavan ja perkeleen äänekkään ilmapatjan. Kun ilmapatjalla liikahtaa, kuulostaa se siltä kuin lumiauralla ajettaisiin huoneeseen…

Yön ylimääräisistä äänistä huolimatta jätimme hälyisen Helsingin tomut jaloistamme jo aamukahdeksalta. Matkalla pysähdyimme Tampereella syömässä ja siinä sivussa levykaupassa.

Aikamoinen läjä ääntä tarttui taas aikamiesten matkaan… (J.N.)

Akkuna auki ja terveisiä studiosta!

Isäntä Meidän – bändi, joka ei malta pysyä poissa studiosta.
Niinhän siinä sitten kävi, että lähdimme jo neljännen kerran tekemään ”viimeistä studioreissua tätä levyä varten”. Nyt on kuitenkin ihan oikeasti lopun ajat käsillä, toisin sanoen ensialbumin viilaamiselle pistetään kohta ihan oikeasti piste. Oikeastaan tässä on jo helvetinmoinen kiire, sillä levy masteroidaan Helsingin Chartmakersilla 13. helmikuuta. IM-debyytin julkaisupäivämäärä on 15. huhtikuuta.
Toinen sinkku julkaistaan muuten lähiviikkoina, joten pitäkäähän korvanne auki!

Tämä on ollut pitkä ja monen mutkan nähnyt prosessi. Debyyttiämmehän oltiin pistämässä pihalle jo viime keväänä, kunnes Suomen Mediamusiikki astui viime metreillä kuvioihin ja muutti suunnitelmat.
Ennen sitä olimme ehtineet tehdä jo viidet eri sessiot studiossa, ja kaikki siihenastinen materiaali oli työstetty debyyttiä silmällä pitäen. Olimme varautuneet siihen, että levy julkaistaan omin voimin tai parhaimmassa tapauksessa annetaan sellaisenaan jonkin levy-yhtiön käsiin.
Meille olikin kertynyt viime talveen mennessä reipas pitkäsoitollinen matskua. Keväällä 2008 kokonaisuus ehdittiin melkein pistää painoon ja pihalle, kunnes Mediamusiikki löysi meidät. Näytöskeikan ja parin palaverin jälkeen, viime kesänä, studion ovi pantiin narisemaan kuudennen kerran. Ja nyt on menossa sitten se seitsemäs reissu studiossa. Se viimeinen tätä levyä varten. Koputetaan puuta…

Behind the scenes –tarinaa sen verran, että kävimme aika tyhjentävää keskustelua seitsemännen studioreissun mielekkyydestä Kemin keikan (28.11.2008) jälkimainingeissa, Hullun Pohjolan takahuoneessa, jaloviinan voimalla… Sen verran lupaavia biisinpoikasia sattui kuitenkin olemaan takataskussa, että yleinen mielipide käännähti vielä yhtä studioreissua puoltavaksi.

Joulun alla teimme jotain poikkeuksellista, kun päätimme ensi kertaa IM-historiassa äänittää demot uusista biiseistä. Demotus osui melko mielenkiintoiseen ajankohtaan: kitaristi Timo Kauppisen seinä- ja lattianaapureille pisteet siitä, että työrauhaamme ei uskallettu häiritä, vaikka kyseessä oli myöhäinen ilta jouluaaton aattona. No, ei me rumpuja sentään soitettu.

Studio57:n tuttu ovi narahti sen seitsemännen kerran tammikuun puolivälin jälkeen, kun kolmen biisin rummut käytiin läiskimässä sisään. Kaksi omaa siivua, yksi käännösbiisi... Kovaa kamaa!

Heti aloitussessioiden jälkeen piipahdimme avaamassa Kokkolan Akkunan. Koskettimien takana nähtiin tällä kertaa Jukka Hänninen, mies, joka rokkaa nukkuessaankin.
Nuorille suunnattu Akkuna-kulttuurikahvila pitää tiukasti kiinni kohderyhmästään. Niinpä pari itsensä hyvään nousukiitoon siemaillutta IM-aikamiesfania jätettiinkin tylysti ovien ulkopuolelle. Kympin lipuista huolimatta yleisöä kertyi ihan mukavasti, ja puolen tunnin keikka rokkasi hyvällä hapella.


Illan toinen esiintyjä oli Idols-tähti Katri Ylander. Ennen IM-setin päättänyttä Raunioiden Kuningasta spiikkasinkin komeasti, että ”seuraavaksi lavalle astelle Katja (huomaa j-kirjain) Ylander…”


Takaisin studioon palasimme tammikuun lopulla. Vuorossa olivat komppikitarat, basso ja laulu. Urakoimme kaksi erittäin pitkäksi venynyttä päivää, mutta kaikki tarvittava saatiin kunnialla talteen. Väsymystä vastaan taistelimme mielettömän hyvällä tekemisen meiningillä ja yhteishengellä.

Kitaristi Timolla tosin usko joutui koetukselle levylle päätyvän käännösbiisin kanssa. Ei siinä mitään, jos yksi teemariffi tai bridge toistuvat biisissä viitisen kertaa. Se pistää sen sijaan mietteliääksi, kun jokainen riffi ja bridge on soitettu fiilispohjalta varioiden.
Haastavuutta lisäsi myös alkuperäisversion järjetön määrä kaikua, joka teki yksittäisten nuottien blokkaamisen kinkkiseksi hommaksi. Identtisyyden nimissä hätäapua haettiin YouTuben keikkataltioinneista.

Väliaikatunnelmointia laulukopissa...


Lainabiisien lupahärdelli on muuten aina ihan oma maailmansa. Musta Aurinko Nousee -biisin sovitusluvat saatiin jollain ihme ilveellä väännettyä vajaassa kuukaudessa, mutta nyt työn alla olevan käännösbiisin lupien kanssa meni melkein vuosi! Biisin äänitystoiveista oli suurin piirtein jo luovuttu, kunnes kappaleen alkuperäinen laulaja otti sähköpostitse yhteyttä ja kertoi hyvällä fiiliksellä, mistä biisin melko maalailevissa sanoituksissa oikein lauletaan.

Studioruokailusta saisi oman kokkiohjelmansa: tällä kertaa kunnostauduimme –30%-merkeillä varustettujen mikrorieskojen eli einespizzojen saralla. Eikä einesrumban loppua vielä edes näy: seuraavaksi ovat vuorossa koskettimet, soolot ja taustalaulut. Sitten miksauksen kimppuun.
Mutta tästä kaikesta lisää myöhemmin. Kohti debyyttiä!

Helsingin hevihelvetistä Kouvolaan virsiä veisaamaan

Isäntä Meidän keikkailee joko helvetin pohjoisessa tai helvetin etelässä. Levin ja Kemin jälkeen olikin luonnollista kääntää keikkabussin (edelleen viiden mentävä henkilöauto) nokka kohti lumetonta ja aina täysin auki revittyä sekä katutöiltään vaiheessa olevaa Helsinkiä.
Leipätyöelämän realiteettien vuoksi perjantaina (12.12.08) aamuyhdeksän jälkeen autoon ahtautui vain neljä miestä: rumpali Jukkis jäi päiväksi Kokkolaan myymään atk-sälää ja junaili vasta illaksi Helsinkiin. Tai sitten miehen ego on kasvanut niin isoksi, että pitää matkustaa yksin.

Matkan puolivälissä, aina yhtä iloiselta kuulostavassa Pirkkalassa, pysähdyimme miettimään tulevaisuutta: onko henkilöautoilu todella sitä, mitä haluamme tehdä? Toisin sanoen teimme pirkkalalaisen automyyjän kanssa tärskyt paikalliselle ABC-huoltamolle (eihän niitä muita huoltamoita Suomessa enää olekaan) ja koeajoimme Mersun Sprinterin. Konepeltiä emme rokkareina edes avanneet, mutta kyyti oli hyvää. Aika näyttää, saako potentiaalinen keikkabussi uuden kodin Kokkolasta…

Olimme lähteneet kohti Helsinkiä kevein mielin, ilman peräkärryä ja omaa backlinea, mutta matkan puolivälissä kirpaisi kuullessamme, että illan kolmas bändi, tamperelainen Manzana, olikin joutunut perumaan keikkansa rumpalinsa selkävaivojen vuoksi. Eli toisin sanoen kitarahirmumme Timo ”Stereo-Timppa” Kauppinen oli kusessa ilman avaruusajan kamoihinsa yhdistettävää stereokaappia.
Muista kamoista ei ollut huolta, olivathan ne helsinkiläis-tamperelais-itävaltalaisen Taceren vastuulla. Timon stressi ei helpottanut Rocktowniin saavuttuammekaan, sillä aikataulu oli hurja, polttelivathan taskuissamme liput illan Whitesnaken Jäähallin konserttiin.

Stereo-Timpan kitarakaappiongelmat Taceren Karrin myötätuntoisella komppauksella selvitettyämme suuntasimme ilman soundcheckin tynkääkään Hesburgerin säälittävien eväiden (allekirjoittaneen kreikkalaisessa salaatissa oli yhtä paljon yritystä kuin Helsingin talvessa) kautta Whitesnakea väijymään. Jäähallille saavuttuamme emme kuitenkaan rynnänneet kaljatiskeille vaan aloimme jakaa keikkamme flyereitä sisään jonottavalle, kovin keski-ikäiselle hevirock-kansalle. Ylsimme huimaan suoritukseen ja pääsimme paristasadasta keikkamainoksesta eroon ennen Whitesnaken aloitusta (kello 21).
Coverdalen ja poppoon keikka oli tietenkin oma juttunsa. Jos kiinnostaa enemmän, niin allekirjoittaneen kattava keikka-arvio löytyy sunnuntain (14.12.08) Keskipohjanmaasta.

Whitesnake lopetteli noin 22.45, joten omaan vetoomme valmistautumisen kanssa tuli kiire. Puoleltaöin marssimme kuitenkin lavalle, ihan aikataulun mukaan, ja väkeäkin oli ilahduttavasti paikalla. Illan teeman mukaisesti heitimme lainatsipaleena Whitesnaken Bad Boysin (Villimies).
Isäntä Meidän oli elämänsä iskussa itseäni lukuun ottamatta. Fiiliksellä meni setin puoliväliin asti, kunnes laulaminen meni suorittamisen puolelle. Imperiumin Ossi ”purjehdin joka päivä Suomenlahdella” Jääskeläisen keikan jälkeinen kommentti kertoikin kaiken oleellisen: ”olen kuullut Nikulalta parempiakin suorituksia”. Setti vedettiin kaikesta huolimatta suunnitellusti loppuun asti.

Taceren astuessa uuden laulajansa kanssa ensi kertaa lavalle jatkui allekirjoittaneen tiukka perjantai (tosin jo lauantaiksi kääntyneenä). Tukka nutturalle ja lipunmyyntitiskille, mars! Samalla nousi kunnioitus baarialan ihmisiä kohtaan: ei ole todellakaan herkkua keskustella isojen (ja humalaisten) suomalaisten miesten kanssa siitä, miksi lippu pitää ostaa baariin päästäkseen. Tappelun poikanenkin pääsi syntymään. Olin jo pahasti jäämässä alivoimalle, kunnes ammattitaitoisen portsarin ja basisti Pasi "Apollo" Kauppisen avustuksella kahakka päätyi hyväntahtoiseen halailuun. Henkiset haavat saivat sitä kuuluisaa balsamia, kun kaksi Isäntä Meidän –fania kävi lunastamassa omat Sydän ei Valehtele -t-paitansa. Dantesissa tavataan!

Loppuyön lipputiskillä päivystänyt Timo Kauppinen otti myyjän roolinsa vieläkin tiukemmin: kuulemma jopa baarihenkilökunnalla oli vaikeuksia päästä työpaikalleen.
Ihmettelijöille kerrottakoon, että tiukkuutemme johtui siitä, että illan tienestimme oli lippujen varassa.

Myös kävelymatka Rocktownilta Omenahotelli-koodihelvettiin oli avartava. Ainakaan itse en ollut koskaan nähnyt parin kilometrin jonoa kännisiä ihmisiä. Kotiin horjuen poistunut ihmisvirta ulottui Töölön takamailta jonnekin Vanhan Ylioppilastalon kulmille…

Lauantaipäivä oli pakko viettää levottomassa Helsingissä, sillä pääsimme roudaamaan kamojamme vasta viideltä iltapäivällä. Levykauppa Keltaiseen Jäänsärkijään upposikin ajantapon merkeissä 6,90 euroa, kun matkaan tarttui Yesin Tormato.
Ensi kertaa kuunneltava Yes ei muuten missään tapauksessa ole automusiikkia. Varsinkin kitaristi Steve Howen bendit kuulostavat keskiäänivoittoisista kaiuttimista kuultuina marsilaisen apukoululaisen soittamilta. Rumpalimme Jukkis julistikin Steve Howen ikuiseen pannaan auton cd-soitimessa.
Kaikesta huolimatta plätty osoittautui kotistereoissa jälleen kerran helvetin moiseksi mestariteokseksi. Yes!

Lauantain vetomme oli Kouvolan Doningtonissa, ja jostain syystä keikkamyyjämme Jukka Hoffrén oli keksinyt buukata majoituksemme Kouvolan naapurista, Valkealasta, tarkemmin sanottuna Puhjonrannan leirikeskuksesta. Seurakunnan omistama leirikeskus sijaitsee kaukana asutuksesta, valottoman soratietaipaleen päässä, sumuisen järven rannalla.

Saapumisemme Puhjonrantaan oli ikimuistoinen: kun viisi miestä bootseissaan ja kettingeissään astuu saliin, jossa parisataa ihmistä veisaa puvut päällä virttä akustisen kitaran säestyksellä, ei kenellekään jää epäselväksi, ketkä olivatkaan niitä hevimuusikoita. Yllätyksestä huolimatta Puhjonrannan majoitus osoittautui loistavaksi, kommuunissamme oli viisi huonetta, joista jokaisesta löytyi kaksi rippikoululaisille suunniteltua kerrossänkyä. Nam.

Tähän väliin on pakko pistää viikonlopun ehdoton helmi, nimittäin sessiokosketisti Samuel ”Pink Boy” Sjöstrandin vuosia treenattu Arnold Schwarzenegger –imitaatio. Tuhannen lempinimen Samppaa ei turhaan tunneta myös nimellä Arnold Sjöstranegger.

Itse illan Doningtonin keikka sujui rasvatulla rutiinilla: vaikka edellisillan Finnish Metal Weekend -esiintyjät, paikallinen Malpractice sekä Adamantra ja Pressure Points, olivatkin tyydyttäneet Kouvolan hevinälän, pystyi Isäntä Meidän piiskaamaan pöytään yhdentoista biisin tiukan setin. Laulullisestikin homma oli taas hienosti hanskassa, kiitos Helsinkiä pidemmän, mutta huomattavasti järkevämmin mietityn settilistan.

Ilotulitus huipentui Raunioiden Kuninkaan ja Yön Vangin väliin, jolloin yleisön oli aika sulkea silmänsä ja kuvitella, että koskettimien takana seisoo itse herra Schwarzenegger. Sampan pettämätön Arska-imitaatio pisti illan viimeiseen biisiin ylimääräistä latausta. (J.N.)

Soittolista akselilla Kokkola-Helsinki-Kouvola-Kokkola

Rush: 2112, Hold Your Fire

Whitesnake: Good to be Bad

David Coverdale: Northwinds

Led Zeppelin: III

Yes: Tormato

Dream Theater: Live at the Marquee

Silent Voices: Infernal

Ben Granfelt Band: The Sum of Memories

Pink Boy ja pitkä tie pohjoiseen

Matkamittariin kertyneet 1 200 kilometriä sen kertovat: Lappi on taas käyty valloittamassa.
Etelän ihmistä ei ole ohjelmoitu Lapin etäisyyksien ymmärtämiseen. Viisi miestä ahtaassa henkilöautossa tajusi sen jossain Rovaniemen ja Kittilän välillä perjantaina 28. marraskuutta noin kello 16. Oli kuin kesän toisinto, että kilauttelimme jälleen tien päältä Levin Hullun Poron kerrassaan mahtavalle livemiksaajalle, Jarmolle, että kokkolalaiset eivät muuten ihan kuudeksi ehdi Areenan takaovelle.
Aamuyhdeksältä alkanut henkilöauto-maraton Kokkolasta Leville eteni aikataulussaan Rovaniemelle asti. Kunnes sitten eksyimme Ounasjoen väärälle puolelle.
Maailman paras sessiokosketisti, Samppa (tunnetaan myös nimillä Suklaapoju ja Sorateiden Samurai), oli kyllä ohjelmoinut GPS-laitteeseensa, että ”ei sorateitä, kiitos”. Kieltolistalle olisi saanut samalla laittaa myös oikoreitit, joilla ei ole mitään tekemistä turvallisen turistiautoilun kanssa. Tajusimme jossain Rovaniemen ja Kittilän loputtomalla välillä, että parin sadan kilometrin oikoreittiä ilman huoltamoita on aika paha pistelle ¼-tankillisella bensaa. Dion Sacred Heartin jyrätessä cd-soittimessa teimme rajun ratkaisun ja lähdimme takaisin kohti Rovaniemeä tankkaamaan autoa ja vaihtamaan Ounasjoen puolta. Jatkossa länsipuolelta, kiitos…

Pistimme kaikesta huolimatta kesäistä Levin reissua paremmaksi. Pohjalaisen säntillisyyden piikkiin meni tällä kertaa vain puolen tunnin myöhästyminen. Kiitoksia kuitenkin kärsivällisyydestä, Jarmo!

Wanha Hullu Poro –ravintolasta oli aika iso loikka Hullu Poro Areenalle. Ensin mainitussa saa varoa, ettei pää osu esiintyessä kattoon, jälkimmäisessä on pidettävä varansa, ettei tipu lavalta kesken keikan. Kaustisen Konstan lava ei ollutkaan Suomen korkein.

Sessiokosketisti Samppa on Isäntä Meidän –leirin lempinimiautomaatti. Napakymppiin kolahti jälleen soundcheckin jälkeen, kun Ravintola Ämmilän kalaisan ruoan päätteeksi pöytään kannettiin jäätelöannokset. Sampan miniauringonvarjon väri oli tällä kertaa avain onneen: miestä kutsutaan nykyään nimellä Pink Boy. Oikeasti. Pink Boy, mutustelkaa sitä!

Jäätelöstä vielä sen verran, että illan esiintyjän tunnistaneella naapuripöydän pikkujouluseurueella oli painavaa sanottavaa ruokailunsa lopettaneelle hevibändille: ”Musiikkinne on hyvää, mutta miettikää vielä kerran imagoanne. Sopivatko värikäs jäätelöannos ja hevibändi samaan kuvaan?” Ajattelemisen aihetta itse kullekin.

Lapin mittasuhteet värittivät myös itse illan keikkaa. Valtavaan lavaan totutteleminen venytti pubien nurkkien mukaan säädettyjä lava-maneereja. Nyt sai Kauppisen kaksikkokin päästää itsensä irti ja fiilistellä viidentoista biisin edestä Lee-Lifeson-tyyliin.
Keikka sujui mukavasti, ja myös Whitesnake-laina, Tuomion Päivä (Judgement Day), toi oman toimivuutensa setin keskivaiheille. Sydän ei valehtele -sinkkuja lennäteltiin suuren maailman malliin yleisön joukkoon. Osumatarkkuus oli kohdillaan, sillä suurin osa kiekoista löysi osoitteensa juhlakansan edustajien naamatauluista.

Takaisin hotellille marssiessamme kohtasimme vanhan tuttumme: Enskan Eväs ja kolmipyöräinen grilli. Kuin suoraan Ankkalinnasta.

Kesällä näytti tältä:

Kerrospukeutumisen merkitys valkeni lauantaiaamun valjettua, kun Areenan ovet avaamaan saapunut talonmies ilmoitti päivän lukemaksi -22. Soittokamoja kantaessa paljastunut kitaristi Kauppisen paljas selkä sopi talviseen maisemaan ainoastaan väriltään.Veljesparin nuorempi puolisko, basisti Kauppinen, pisti asteen paremmaksi. Kuten kaikki tietävät, on eskimoilla monta sanaa lumelle. Lapissa on taas monta sanaa kuvaamaan väärin pukeutunutta miestä. Yhdellä hanskalla Lappiin lähtevää basistia kutsutaan nasevasti nimellä ”pelle”. Ainakin tästä lähtien.

Lauantai-iltainen Kemin Hullun Pohjolan keikka oli kuin Levin vastakohta. Ainakin tekniikaltaan. Levillä meininki oli kuin Amerikassa, Kemissä keikka vedettiin bändin oman pa-kaluston läpi ilman ulkopuolista miksaajaa. Jos ei odota liikoja, niin voi myös yllättyä. Ja niin tapahtui. Ääniguru Pasi Kauppinen sai Hullun Pohjolan salin raikumaan balanssissa ja unelman lailla. Volumet pidettiin kurissa, mutta luonnollista potkua löytyi silti.

Sama läheisyyden ja luonnollisuuden tuntu siivitti myös illan keikkaa. Moni haistatti pitkät yläkerran diskoiluapajille ja asettui eturiviin ihmettelemään, kuinka hevirokki koskettaa. Mustat ennakkomaalailut äpärävedosta vaihtuivat keikkaan, joka kasvoi loppumetreillään ikimuistettaviin mittoihin.Kemin yö hymyili aamun tunneille saakka. Varsinkin kolkon sähkölaatikon kohdalla, jossa yksinäinen hanska odotti ottajaansa. Eikä vaatinut edes suurta akrobatiaa, että vasemman käden hanska taipui paljaana Lapin kylmyydet kohdanneen basistin oikein käden vaatimuksiin. (J.N.)

Autosoittolista akselilla Kokkola-Levi-Kemi-Kokkola:

- Dio: Sacred Heart

- Deep Purple: Fireball, Live at the Olympia 96

- Ark: Burn the Sun

- Eternity X: The Edge

- Free: Free

- Seventh Key: The Raging Fire

- Shadow Gallery: Legacy

- Frameshift: Unweaving the Rainbow

- Tenacious D: The Pick of Destiny

- Winterborn: Farewell to Saints

- Jackripper: Broken

Isot miehet tanssivat - Tuomion Päivä tulee

Alla olevaa videopätkää olisi helppo luulla lavastetuksi. Skeptinen rokkipoliisi tietysti luulee, että tässä taas yksi bändi yrittää revitellä itselleen todellisuutta rennompaa mainetta.
Kaikkea muuta.
Alla oleva satunnaisen juhlavieraan paniikinomaisessa hurmiossa kuvaama kännykkätallenne on elävä todiste siitä, mitä IM-booli (kirkasta, valkoviiniä ja rehti ripaus sitruunalimsaa) voi saada aikaan.



Whitesnakehan se siinä soi. Mikäs muukaan...
Whitesnakesta vielä sen verran, että yhtyeen yksi helmistä, jykevän kaunis Judgement Day, on ollut viime viikkoina kovassa kierrätyksessä treenikämpällä. Ulkokuortansa kinkkisemmäksi kesytettäväksi osoittautunut siivu on puskettu uusimpana tulokkaana IM-livesettiin. Kappaleen suomenkielisenä nimenä on tylyn iskevä Tuomion Päivä.
Tarkkakorvaisimmat heristävät nyt sormeaan ja muistuttavat, että kyseessä ei ole ensimmäinen lainakappale, joka on päätynyt IM-livesettiin. Aivan oikein. Keikoilla on veivattu ja veivataan edelleen muun muassa Dioa, Ynkkää, Dokkenia, Testamentia, Tony Martinin aikaista Black Sabbathia ja Whitesnakea. Suomeksi raikuvat kaikki! Parille lainasiivulle on herunut käännöslupakin, joten tulevaisuudessa käännösmatskua saatetaan kuulla levyllä asti.

Tarkkailkaa muuten postianne. Keskipohjanmaa-lehden Pore-viikkoliitteeseen on tulossa mojova paketti Isäntä Meidän –tarinointia. Koko bändi vastaili niin antaumuksella toimittaja Kaisa Suomalan kysymyksiin, että tunnin istunto oli lähes terapeuttinen.

Ja kohta kaartaa IM-keikkabussi (henkilöauto peräkärryineen) taas kohti Leviä ja Kemiä. Kuvallista reportaasia luvassa tuonnempana.
Toki meiningin saa tulla keikoillekin tarkastamaan!

Loppuun pari otosta IM-boolin aikaansaannoksista... (meiningissä mukana myös Winterborn-vasara Lauri Bexar)

(J.N.)